Viatonten valssi
Kun kesäinen yö oli kirkkain
ja tyyninä valvoivat veet
ja helisi soittimet sirkkain
kuin viulut ja kanteleet.
viisi pientä piruparkaa,
aivan ujoa ja arkaa
sievin kumarruksin tohti
Käydä enkeleitä kohti.
Uniformunsa karvaiset heitti
he sarvet ja saparovyön;
oli lanteilla vain lukinseitti;
ja helisi harput yön.
Enkelitkin sulkapaidan
jätti tuonne, päälle aidan,
siellä häntä, siellä siipi
toisiansa tervehtiipi.
Ja niinhän he nostaen jalkaa
niin nätisti tanssia alkaa
yli kallion kasteisen.
Ja yö oli onnellinen.
Missäs sika jos ei kerää
kärsäänsä se yhtä perää
siivet, karvat, ynnämuuta
vielä maiskutellen suuta.
Sillaikaa enkelit tanssi
niin ujosti varpaillaan
vain pukuna pikkuinen
kranssi, viis pirua toverinaan.
Kerran koitti aamunkoitto.
Loppui tanssi,
loppui soitto.
Pirut, niin kuin enkelitki
tunnusmerkkejänsä itki.
Oi pienoiset ettehän
arvaa: moni vaihtaa
nahkaa ja karvaa,
sika paljon siipiä syö.
Mut harppua sirkat lyö
yhä kun on keskiyö.
Aaro Hellaakoski (Touched the oven)
Hieno lauluversio löytyy Youtubesta ”Viatonten
valssi Petri Pettersson”-haulla.
Kuvassa perheeni täyttäessäni 61 vuotta jokin aika sitten. Edellisessä kuvassa olen Ulla-sisareni kanssa 60-luvun alussa.
Tuossa Hellaakosken runossa on minusta maaginen tunnelma. Joillakin peli on pelattu aamunkoitossa, toisilla silloin, kun yö saapuu. Kaikilla se tulee pelatuksi.
Olen ollut nyt toista vuorokautta sytostaattiväsymyksen vuoksi vaaka-asennossa ja autettavana. Usko siihen on, että olo taas paranee. Tosin orastava kipu kylkikaaren alla voi hyvinkin olla jo syöpäkipua. Olenkin selvinnyt lähes 11 kuukautta diagnoosista ilman kipuja.
Kun ei ole kipuja, luulee ajan kuluessa itsensä terveeksi mieheksi. Tai toivoo. Ei se niin mene, sieltä ne tulevat ennustetusti. Toivon vaan jaksavani. En ole ainakaan vielä kääntynyt eutanasian kannattajaksi, enkä usko, että käännynkään.
Tuo ryhmä tuossa alla on minulle hyvin tärkeä. Ydinjoukko, hyviä ystäviäni kuitenkaan väheksymättä. Tulen tarvitsemaan paljon apua, nuo muut kuvassa varmaan auttavat siinä Liisaa sikäli kuin pystyvät. Ajatus on olla kotona niin kauan kuin mahdollista. En kuitenkaan halua olla aivan kohtuuttomana taakkana. Jos ihminen on jo puoliksi tiedoton, onko silloin lavitsan sijainnilla enää paljon merkitystä?
Jää nähtäväksi.
Päivän puujalan tilalla tosi tarina:
Äitini kuoli kesällä 1996. Olimme sopineet, että kokoonnumme hänen haudalleen ensimmäisenä vuosipäivänä muistelemaan ja ehkä laulamaankin. Tulin poikani Eliaksen kanssa paikalle ennen muita. Muistan, että oli hiostavan kuuma päivä. Innokkaana juuri lukemaan oppineena ekaluokkalaisena poika kulki lukemassa hautakivien tekstejä.
Hän tuli sanomaan, että siinä lähellä oli erikoinen hautakivi. Arvasin heti, mitä hän tarkoitti. Yhteen kiveen oli alas kaiverrettu "Kyllä kaikki järjestyy". Poika mietti hetken ja sanoi sitten: "Se varmaan tarkoittaa perintöveroa ja niitä asioita".
Oli kai kuunnellut puheluitani menneen vuoden aikana.
Voimia kipuileviin päiviin! Hieno runo!
VastaaPoistaMatti! Huomasin eilen Lissun päivityksen, jossa linkki blogiisi. Aiemmin oli mennyt ohi. Kesti vuorokauden, että osasin mitään sanoa. Mielestäni on hienoa, että kirjoitat tätä. Ei ole varmasti aina ihan kevyttä hommaa. Kun itse sairastuin, oli minulle itsestäänselvää, että asia on julkinen. Olisihan se ollut julkisessa ammatissa julkista jossain vaiheessa kuitenkin. Oma tilanteeni oli kuitenkin merkittävästi omastasi poikkeava. Vaikka syöpäni oli agressiivinen, oli kohtuullisen hyvä prognoosi. Hoidot todennäköisesti toimivat, niin brutaalit kuin ne olivatkin. Nyt syksyllä neljännen vuoden tsekkaukseen mennessäni on toivoa, että edelleen syöpä on pysynyt poissa. Luulen, että on hyväksi kirjoittaa näitä blogeja. Vaikka niitä voi olla raskasta lukea, teet mielestäni tätä erityisesti itsellesi ja hyvä niin. Runot ja puujalkavitsit arkisten asioiden kyljessä ovat kyllä loistava lisä lukijallekin. Kiitos vielä, että tulit synttäreillenikin käymään kaikista riskeistä huolimatta. Toivottavasti oli kivaa. Emme ehtineet juuri jutella. Voimia toivottelen sydämestäni.
VastaaPoistaAnn, kiitos kauniista ja viisaasta kirjoituksestasi. Tämä kannustaa jatkamaan. Tulin erittäin mielelläni juhliisi, kun jaksoin. Ja kyllä, mukavaa oli. Hienoa, että olen Liisan kautta hiukan oppinut tuntemaan sinua.
VastaaPoista