Työmuistoja vol 1, blogi nro 6

"Mutta kyllä kai se jotakin oli tehnyt, kun kerran syytettiin". Jääköön nimi mainitsematta, rikosoikeuden professori luennoidessaan asiasta, jossa syyte hylättiin.

Olin perjantaina koko päivän Docrateksessa sytostaattitiputuksessa. Syöpämarkkeri ikäväkseni nousussa, eikä nuo asiantuntijat anna kuin sen jokusen kuukauden jatkoa kerrallaan. Ovat samanlaisia pahanilmanlintuja kuin asianajajat. No, kuva parin viikon päästä kertoo enemmän.

Itse en ole juuri rikosasioita hoitanut, mutta siltä puolelta on mehevimmät jutut. Paljastan tässä vain sellaista, jonka voi paljastaa.

Olin 25-vuotiaana eräällä tavalla urani huipulla, määräsin ihmiskohtaloista kihlakunnanoikeuden (nykyisin käräjä-) puheenjohtajana Pohjois-Karjalassa. Tietysti lain puitteissa ja lautamiesten myötävaikutuksella.

Eräs narkkari oli saanut talvella päähänsä lähteä etsimään kesämökeiltä liuottimia ja lääkkeitä. Väkivalloin oli sisään mentävä ja kiinnihän siitä lopulta jää. Viimeisestä mökistä poliisit löysivät narkkarin aika tinneripöllyssä. Hän oli laittanut päähänsä kylmyyttä vastaan useampia löytämiään naisten alushousuja ikäänkuin pipoksi.

Kun tuomio oli annettu ja jäimme keskenämme, totesin lautamiehille ja sihteerille, että toivottavasti ne pikkuhousut olivat kuitenkin puhtaita. Eräs vanhempi lautamiesrouva totesi, että se oli hänen tyttärensä kesämökki. Jäin kerrankin sanattomaksi.

Samoilla käräjillä jouduin tuomitsemaan, tunnustuksen perusteella, sakkoja käytetyn postimerkin uudelleen käyttämisestä. Kyllä, joku piruparka oli irrottanut merkin vanhasta kuoresta ja liimannut sen uuteen. Manuaalista hommaa kun oli, oli sirkeäsilmäinen kirjeiden leimaaja sen kuitenkin huomannut. Sakkoja siitä tuli. Ja piti se postimaksukin maksaa. Aika monta postimerkkiä olisi sillä saanut.

Ikävämpi kokemus samasta pikkukaupungista (sanotaan vaikka, että Outokummusta) oli, kun minua vuoden-kaksi nuorempi mies tuli tuomiolle. Minulla oli vahva epäilys, ettei hän ollut täysin selvillä siitä, missä mennään. Hänellä ei ollut avustajaa. Hän oli ollut päivän armeijassa, mutta lähtenyt sitten kotiin. Sivariinkin kieltäytyi menemästä. Siitä sai siihen aikaan vuoden ehdotonta. Paikalla sattui olemaan toisessa jutussa Siviilipalvelusmiesliiton lakimies. Pyysin häntä avustajaksi ja osapuolet suostuivat siihen. Mutta ei asia siitä muuttunut, pahalta tuntui lähettää mies vankilaan.

Tuoreempi mieleen tuleva asia on sellainen, jossa avustin nuorta miestä, joka oli joutunut seksuaalisen atakin kohteeksi uimahallin porealtaassa. Päälle seitsenkymppinen mies oli hivuttautunut viereen ja kutitteli kiveksiä veden alla. Asia oli kuitenkin nähtävissä videotallenteesta, joka meidän oli pakko katsoa käräjillä.

Jätin niin ison laskun kun kehtasin pikku asiassa. Päälle tuli vielä vaatimuksena sakko ja korvaus asianomistajalle. Mies yritti kiistää kaiken. Hän muun muuassa sanoi, ettei hän aio "provosoitua", eikä maksa minun laskuani, kun ei ole minua käräjille pyytänyt. Puheenjohtaja varoitteli, ettei se niin mene, jos tuomio tulee. Se tuli, ja kaiken kaikkiaan maksettavaa oli muistaakseni noin 7.000 euroa. Kun päästiin salista, sanoin miehelle, että tulikin kalliimmanpuoleinen munien hiplaus. Äijä mulkaisi vain ja paineli tiehensä. Hyvä, että nuorimies sai korvauksen.

Yleisesti ottaen olen huomannut, että kun ihminen tulee ensi kertaa käräjille, hän yllättyy kaiken menettelyn arkipäiväisyydestä. Vääristynyt kuva on varmaan saatu amerikkalaisista elokuvista ja niistä kukonpojista, jotka tepastelevat höpöttäen juryn edessä. Ja hengästyneistä asianajajan avustajista, jotka viime minuutilla tuovat ratkaisevan todisteen saliin. Tepastelu ei Suomessa onnistu. Eikä itkuinen runollisuus.

Päivän puujalka:

Kaksi armeija-aiheista, siihenhän ylhäällä päästiin.

Alokkaille opetettiin kersantin toimesta oman kaapin ilmoittamista, komppanian päällikkö oli tulossa tarkastukselle. Sanottiin, että seisotte levossa kaapin luona, mutta jos kapteeni pysähtyy kohdallenne, otatte asennon ja sanotte: "Herra kapteeni, alokas sen ja sen kaappi". 

Yhden peräkamarin pojan näköisen  kohdalle kapteeni pysähtyikin. Hän oli kuulevinaan alokkaan sanovan "Herra kapteeni, alokas sen ja sen kaappi". Kapteeni suuttui: "Ettekö te osaa ilmoittaa kaappianne vai pelleilettekö?" Poika itkua vääntäen: "Herra kapteeni, sukunimeni on Senjanen".

Kertausharjoituksissa oli koolla vanhempia sotureita. Komppaniaan tuli tieto, että jääkäri Ryypön vaimo oli kuollut. Kapteeni kehotti vääpeliä menemään kertomaan asiasta Ryypölle hienovaraisesti ja diplomaattisesti, kun kerran oli noin musertava viesti.

Vääpeli teki työtä käskettyä. Komensi joukot kentälle riviin ja komensi: "Naimisissa olevat, askel eteenpäin! ...Mitä se Ryyppö töpeksii, leskimies! Takaisin riviin!