Minä ja syöpäni nro 12

”Jos mä en olisi mä, mä en voisi sanoa, että mä olen mä”

-Hessu Hopo, ajattelija Ankkalinnasta

 

Mä olen mä, ja mulla on levinnyt haimasyöpä.

Olen lukenut siitä, että monet syöpäpotilaat etsivät kovasti syytä menneisyydestä siihen, miksi heihin iski kohtalokas sairaus. Jotakin selitystä kaipaavat. Jos on ollut kova tupakkamies ja keuhkosyöpä iskee, lienee syy-yhteys selvä. Mutta haimasyövän kohdalla syytä ei löydy. Puhutaan liuottimista, tupakasta ja diabeteksesta, mutta ne tuntuvat olevan enemmänkin arvailuja. Huono tuuri mainitaan asiantuntijoidenkin pohdintojen lopuksi. Kysyn tässä kohtaa kylläkin, että mikä niin huono tuuri? Mihin hyvään tuuriin sitäkin sitten verrataan?

Itse en ole selityksiä kaivellut. Hyödytöntä ja turhaa touhua. Se ei muuta mitään.

Miksi minä? Esitän vastakysymyksen, miksi en juuri minä? Se tuli minulle ja olemme nyt yhtä. Ei ole toista ilman toista.

Ajatellaan vaikka lottoa, sadat tuhannet lottoavat, vaikka tietävät, että päävoiton osuminen omalle kohdalle (huomattavasti harvinaisempaa kuin haimasyöpään sairastuminen) on erittäin epätodennäköistä. Mutta niin vain joillekin tietyille yksilöille päävoitto napsahtaa. Ja se päävoiton saanut on jonkun puoliso, lapsi ja naapuri. Joku vaan, mutta kuitenkin elävä ihminen, jonka monet tuntevat. Joku joku aina saa päävoiton tai tappavan syövän. Joku Matti.

Tietysti sitä joskus miettii, että jos olisikin terve. En oikein osaa kuvata asiaa, mutta syöpä tosiaan on ollut osa minua lähes vuoden. Yhdessä on taivallettu kuin naapurit, joiden on pakko sietää toisiaan. On kai hölmöä sanoa, että riitaiset naapurit taivaltaisivat yhdessä. Siinä he asua nököttävät ja piinaavat toisiaan.

Tai mistä tiedän, ehkä syöpä on oikein rakastunut minuun, eikä tajua, että tuhoaa oivallisen isännän toiminnallaan. Luultavasti se kuitenkin vaan toteuttaa omaa tehtäväänsä aika lailla tunteista vapaana.

Sen tiedän, että ilman syöpää olisi moni asia jäänyt kokematta. Kuinkahan orpo tunne riemastuksen ohessa minut valtaisi, jos se yhtäkkiä katoaisi? Enpä osaa kuvitella, enkä halua.

Mutta on se paskiainen aiheuttanut paljon huolta, murhetta ja ylimääräistä työtä. Tässä ajattelen ennen kaikkea vaimoani, mutta myös muita läheisiä. Tässä suhteessa olen jollakin selittämättömällä tavalla oikeastaan sivullinen. Mehän olemme paskiaisen kanssa yhtä.

 

Päivän puujalka:

Ikäneito meni elämänsä ensimmäistä kertaa Alkoon, viiniä ostamaan ja sanoi: ”Saisinko pullon viiniä”. Myyjä: ”Minkälaista viiniä rouva tarkoittaa, puna- valko- tai roseeviiniä? Ja mikä rypäle?” Ikäneito: ”En osaa ollenkaan sanoa”. Myyjä: ”No se vaikuttaa, minkä kanssa se nautitaan, jos sen kerrotte, niin voin auttaa valinnassa”. Ikäneito: ”Se nautitaan talonmiehen kanssa”.