Joidenkin elämä on todella rankkaa, eutanasia?, nro18

Kuvassa haima. Oma syöpäni on haiman hännässä. Kookas, viisisenttinen silloin, kun se havaittiin. Koko haima on noin 15 senttiä.

Moni teistä varmaan katsoi perjantaidokumentin miehestä, joka on 12 vuotta maannut kaulasta alaspäin halvaantuneena hengityskoneen ja hoitajien varassa. Hän on ollut lähellä kuolemaa kymmenkunta kertaa hengitysputken irrottua. Limaa erittyy litra päivässä. Ruokailu, eritteet ja kaikki muu vaativat 24 tuntia hoitoa vuorokaudessa. Hän on monta kertaa toivonut, että olisi kuollut heti tapaturmassa. Ohjelma päättyy kuitenkin valoisampiin tunnelmiin, mutta onhan tuo käsittämättömän rankkaa.

Kustannukset ovat varmasti merkittävät. Niitä ei ohjelmassa käsitelty. Kyllähän ihmishengelle ja elämän pidentämiselle hinta löytyy, sen tiedän minäkin.

Johduin kuitenkin ajattelemaan kahta muuta asiaa. Toinen on se, ettei minun elämäni ja lähellä oleva kuolemani ole itse asiassa kovinkaan rankka asia. En siitä kirjoita, asiahan on ihan selvä.

Mutta entä toinen, eutanasia, johon ohjelma liittyi? Ohjelmassa haastateltiin kahta lääkäriä, joilla oli asiasta eri näkemykset. Toinen oli Päivi Räsänen,  jolla vakaumuksensa vuoksi on kielteinen kanta asiaan. Toinen oli lääkäri, joka oli muodostanut kantansa viimeistään pikkupoikansa käsittämättömän, tuskallisen kuoleman vuoksi. Hän oli jopa harkinnut itse avustavansa kärsivän poikansa kuolemaa.

Ohjelmassa käsiteltiin myös Terhokodin alasajoa, kun Räsänen painotti palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämistä. Ihmettelen, miksei hän ottanut esiin mielestäni ilmeistä argumenttia, jonka mukaan Terhokodin alasajon vaihtoehtona voi tulevaisuudessa olla myrkkypiikki jo sairaalan osastolla.

Olen ollut eutanasian vastustaja. Kristittynä ja siksi, että se on minusta luonnon vastaista. Helppoa se olisi minulle vieläkin, kun sairauteni ei ole aiheuttanut varsinaista kipua.

Mutta kyllä tuo ohjelma sai taas ajattelemaan. Elämässä (kuolemassa) on paljon kysymyksiä, jotka ovat itse asiassa liian vaikeita ratkaistavaksi. On selvää, että sivistysvaltio kehittää kansalaistensa lopun ajan hoitoa paremmaksi koko ajan. Suomi oli muistaakseni 14. sijalla tutkimuksessa, jossa vertailtiin hyvää kuolemaa. Edellä oli ainakin Britannia muut Pohjoismaat.

Vaikka hoito kuinka kehittyisi, loppu tulee joka tapauksessa. Tarvitaanko siis kuitenkin eutanasiaa? Ehkä kivut voidaan välttää? Eivät he tuntuneet edes olevan varmoja, tunteeko ihminen kipua sedaatioon vaivutettuna. Luulen, että ei tunne. Toivon.

Jos olisin lääkäri, en myrkkypiikkiä kykenisi antamaan. Enkä tekemään aborttia. 

Edelleen vastustan eutanasiaa monien moraalisten ja käytännön ongelmien vuoksi. Olen kuitenkin täynnä kysymyksiä. Uskon, että meitä on paljon.

Tiesittekö muuten, että omenan siemenet ovat myrkyllisiä? Mukillinen niitä voi olla tappava annos. Olen niitä syönyt paljon, koko omenan, varsinkin lapsena ja varsinkin kotimaisia. Kaikkia syitä sairauteensa sitä miettiikin.

 

USA:n Korkeimman oikeuden jäsen Ruth Bader Ginsberg on kuollut haimasyöpään korkeassa 87 vuoden iässä. Kyllä tämä tauti nyt kurittaa huippujuristeja.

Tiedättekö, miten Suomessa saa huippujuristin nimen? Jos iltapäivälehtien lööppeihin on uskominen, se tapahtuu, kun tekee jotakin tyhmää. Kavaltaa vanhan mummon pesän, pieksee poliisin tai leikkii piilosta Stockmannin joulukuusen alla bimbon blondin kanssa. Juristina hankituilla meriiteillä ei tässä suhteessa ole merkitystä, ollen ne usein vaatimattomat.

Olenkin sanonut nuoremmille juristeille, kun ollaan siinä Ateneumin takana, että juoskaa nakuna Rautatientorin ympäri. Kyllä sillä huippujuristin arvonimen saa. Itsekin sitä aikoinaan harkitsin, tosin kesäaikaan.

  

Päivän puujalka:

Isä laitteli pientä poikaansa illalla nukkumaan. Iltarukouksen lopuksi poika totesi ”Ota vaari luoksesi”. Isä ihmetteli tätä ja vielä enemmän ihmetteli seuraavana päivänä, kun vaari tosiaan yllättäen kuoli.

Seuraavana iltana sama menettely, mutta poika totesikin nyt rukouksen lopuksi toivovansa, että Taivaan Isä ottaisi isän luokseen.

Isä oli aivan paniikissa, mitä jos poika tietää hänenkin kohtalonsa? Uneton yö, töissä ei saanut yhtään mitään aikaan, kauhea stressi, vapinaa vain.

Isä tulee viideltä kotiin ja sanoo vaimolleen: ”Olen aivan lopussa ja hermorauniona, kauhea päivä”.

Vaimo siihen: ”On täälläkin ollut tietämistä, postinkantaja sai kohtauksen ja kuoli tänään ovellemme”.