Työmuistoja, vol. 2, nro 13

Käräjillä auskultoidessani oli juttu, jossa alkoholisoitunut mies oli saanut ystävältään hylätyn talon asuttavakseen. Kiitokseksi hän oli juoppohulluuskohtauksessaan polttanut talon. Esitutkinnan mukaan taloon oli tullut joukko neljänkymmenen sentin mittaisia helluntailaisia, jotka olivat määränneet tuhopolton suoritettavaksi. Näin mies tekoaan selitti.

Minun suurin ongelmani istunnossa oli, tuleeko vakuutusyhtiö vaatimaan regressiä maksamastaan palovakuutuskorvauksesta, miten siihen suhtaudun? Asiahan oli monitahoinen, eikä minulla ollut sellaisesta kokemusta. Vakuutusyhtiötä ei kuitenkaan näkynyt.

Mies oli oikeudessa hyvin vaitonainen. Helluntailaisten osuutta tapahtumiin ei käsitelty, eikä ketään heistä tuomittu. Ei alamittaisuuden vuoksi, vaan kun eivät kerran olleet paikallakaan.

Toisella kerralla oli tuomiolla eräs juuri 15 vuotta täyttänyt poika. Kaksi poikaa oli joutunut käsirysyyn koulumatkalla. Enemmän naarmuja saanut sattui olemaan poliisin poika, niinpä tämän toisen onnettoman oli nimismies suuressa viisaudessaan tuonut oikeuteen asti vastaamaan. Päivittelimme lautakunnan kanssa, että joudummeko tosiaan koulupoikien nahinointeja käsittelemään, mutta niin vain jouduimme.

Totesimme tapahtuneen, mutta jätimme pojan rangaistukseen tuomitsematta. Totesin jälkeen päin nimismiehelle, että emme enää halua tällaisia asioita käräjille. Yli viisikymppinen harmaantunut nimismies vaikutti nöyrältä nuoren miehen läksytyksessä. Oli sitä pokkaa silloinkin.

Kolmas tapaus on hyvin surullinen. Syrjäkylällä asui vanha äiti kahden noin neljäkymppisen kehitysvammaisen poikansa kanssa. Vähemmän kehitysvammaisella ja pienikokoisemmalla oli tapana kiusata vanhaa äitiään. Kun sitä oli aikansa jatkunut, suuttui isompikokoinen äidin poika, ajoi veljen tuvasta, kellisti pihamaalle ja kuristi sen aikaa, että taju lähti. Veli virkosi jonkin ajan kuluttua ja tuli puhumattomana tupaan.

Tämä toistui useamman kerran, kunnes tapahtui väistämätön. Ilkeä veli ei enää vironnutkaan, vaan alkoi kylmetä pihamaalla vainajana. Tekijä tuotiin käräjille, mutta lähetettiin tietysti mielentilatutkimukseen. En tunne asian myöhempiä vaiheita, muuta olen aika varma, ettei häntä tuomittu. Saisikohan tuollainen perhe nykyään ajoissa apua? Ei saanut ainakaan 80-luvun puolivälissä.

 

Sain tiedon viimeisimmästä syöpämarkkeriarvostani. Nousussa on, hoidoista huolimatta. Kaikki viisarit osoittavat valitettavasti samaan suuntaan.

 

Päivän puujalka:

Pikku-Kallen koulussa oli matematiikan tunti. Opettaja kysyi: ”Jos puhelinlangalla istuu viisi varista ja metsästäjä ampuu niistä kaksi, montako jää jäljelle?”. Kalle: ”Ei yhtään”. Opettaja: ”Kuinka niin?”. Kalle: ”Koska muut pelästyvät ja lentävät karkuun”. Opettaja: ”Pidän tavastasi ajatella, mutta kyllä oikea vastaus on kolme”.

 

Kalle kysyi, saako hän vuorostaan kysyä opettajalta yhtä asiaa, ja sehän sopi. ”Puiston penkillä istuu kolme naista syömässä jäätelötötteröä. Yksi pureksii tötteröstä paloja, toinen nuolee tötteröään, mutta kolmas ottaa sen kokonaan suuhunsa. Kuka naisista on naimisissa?” Opettaja punastuu, mutta sanoo: ”Varmaan se, joka ottaa tötterön kokonaan suuhunsa”. Kalle: ”Ei, kyllä se on se, jolla on vihkisormus, mutta pidän tavastasi ajatella”.