Tytärpuolieni Mian ja Théan kirjoitus minusta, nro 36

Saatiin kunnia kirjoittaa tänne Matin blogiin ja päätimme nostaa parhaimmat muistot Matista esiin, näin tytärpuolien näkökulmasta.

Théa;

 

Olimme muuttaneet Itä-Pakilaan äidin ja Matin avioitumisen jälkeen. Muistan, kuinka kesäisin kävimme Pikkukoskella uimassa. Osasin uida, mutta uimataitoni eivät silti olleet parhaimmasta päästä. Matti totesi, että hän opettaa minut uimaan. Yhdellä uintireissulla oli tarkoitus opetella veteen hyppäämistä. Emmin aika kauan laiturilta hyppäämistä ja tämän oli huomannut myös joku tuntematon pienempi poika. Tämä poika sitten työnsi minut veteen, ajatuksena varmaan, että loppuu se minun empiminen. Pienen alkushokin jälkeen tilanne nauratti minua ja Mattia. Matin ansioista opin uimaan yhden kesän aikana.

 

Olen urheillut pitkälti koko ikäni ja pallopelit on aina ollut se minun juttuni. On tullut pelattua mm. käsipalloa sekä salibandyä ja vaikka kentillä juoksinkin, niin juokseminen kenttien ulkopuolella ei ikinä hirveästi napannut. Kipinän juoksemiseen sain Matilta. Matti lenkkeili paljon ja osallistui myös juoksukilpailuihin. Muistan ajatelleeni, että jonain päivänä haluan olla yhtä kova juoksija kuten Matti. 

 

Vuonna 2014 päätin aloittaa lenkkeilyn. Alku oli jotenkin tosi tahmeaa, mutta sitten innostuin lenkkeilystä erittäin paljon. Innostuin lopulta niin paljon että keväällä 2014 osallistuin ensimmäiseen juoksukilpailuun, Naisten Kymppiin. Syksyllä samana vuonna juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Matilta sain aina vinkkejä ja neuvoja juoksemiseen. Mutta yksi asia, joka muistuu eniten mieleeni, on se tuki ja tsemppi jota Matilta sain. Oli minun ensimmäinen puolimaraton ja noin 17 km kohdalla alkoi tulemaan olo että en pysty vetämään tätä loppuun. Sitten näin Matin lenkkipolulla. Matti oli tullut minua vastaan ja sanoi minulle ”nyt et anna periksi, vaan vedät loppuun asti!” Pienen matkan Matti juoksi vierelläni ja tsemppasi koko ajan. Sain tästä lisäpotkua viimeisille kilometreille ja päästyäni maaliin oli voittajan olo.

 

Seuraavana kesänä juoksimme Matin kanssa yhdessä Helsinki Half Marathonin. Juoksin Ferendan tiimissä ja tällöin löimme myös Matin kanssa vetoa, että kumpi on ensimmäisenä maalissa. Alku näytti hyvältä, mutta sitten Matti meni ohitseni. Kuten arvata saattaa vei Matti voiton ja itse tulin 10 minuuttia myöhemmin maaliin. Pakko se on myöntää, että ei minulla hirveästi ollut mahdollisuuksia entistä maratoonaria vastaan. Olen myös useasti käynyt Matin kanssa Vierumäellä, nämä ovat aina olleet mukavia reissuja.

 

 

 

Mia;

 

Ensimmäinen muistoni Mattiin liittyy nakkipakettiin. Älkää kysykö miten tarina meni, en muista sitä itsekään. Lapsena tykkäsin käydä äitini työpaikalla ja siellä joskus törmäsin Mattiin. Kun sitten vuosia myöhemmin äitini ilmoitti, että tapailee Mattia, muistan miettineeni, että sehän on se nakkipakettimies. Monella ystävälläni on sellainen valitettava tilanne, ettei heillä ole ollut isää elämässään, itse olen taas saanut kokea kaksi isää; on oma rakas isäni ja kakkosisäni Masa, Matti-herra, mitä näitä kutsumanimiä tässä vuosien aikana onkaan kertynyt. Yli puolet elämästäni Masa on ollut osana perhettäni ja muistoja on kertynyt vaikka kuinka paljon. Yksi rakkaimmista muistoista liittyykin hyvin tähän vuodenaikaan; jouluun. Jouluaattona meillä on ollut perinteenä käydä joulukirkossa, Matin lapset (Eerika ja Elias), Matti ja minä. Tämä yksi tunti vuoden yhtenä päivänä on aina tuonut iloa ja naurua; milloin siksi että Masa laulaa virsiä kovaa (mutta hyvin) ja viime vuonna hilpeyttä ja ehkä enemmänkin ihmetystä herätti pipareiden koristelu kesken jouluhartauden, puheetkin kirkossa olivat vähintäänkin erikoiset. Missä maassa on paras joulukahvi, mm.

Eniten Matissa pidän hänen huumoristaan. Se on aina ollut yhdistävä tekijä meillä ja nauramme molemmat myös ns. tyhmille jutuille. Matti tietää myös paljon eri asioista ja on mukava kuunnella, kun hän kertoo tarinoita lapsuudestaan, vanhoista työpaikoistaan jne.

Kun saimme tiedon Matin sairastumisesta, oli se iso shokki koko perheellemme. Ensimmäiset viikot olivat erittäin vaikeita ja mieli oli todella maassa. Ensiksi totuutta ei halua hyväksyä, sitten se suututtaa ja lopuksi tulee suru. Matti on kuitenkin koko ajan puhunut avoimesti sairaudestaan, ensiksi läheisilleen ja nyt tänne blogiin teille kaikille luettavaksi. Avoimuus auttaa, vaikkei se valitettavasti muuta mitään. Masa on aina ollut apunamme ja tukenamme, on saatu kokea reissuja yhdessä, lukemattomia nauruja ja jos tietoa kaipaa jostakin asiasta, Masa yleensä tietää vastauksen. Matti on rakastava isä, aviomies, vaari sekä paras mahdollinen isäpuoli. Olemme kiitollisia, että äitimme on saanut jakaa elämänsä Matin kanssa ja kiitos Masa että olet meille kun toinen isä. 

Jos tähän voisi liittää videon mukaan, olisi se sopiva loppukevennys. Tosin Matti ei ehkä videota haluaisi julkaista, kun sen näkisi. Suurin osa teistä varmaan tietääkin, että Matti pitää laulamisesta. Tiesittekö, että Matti myös tanssii? Meillä on jossain kätköissä video, jossa Matti laulaa ”Uptown Girl”-kappaletta ja tanssii samalla. Tanssin pääliike on etusormien heilutus, vähän samaan tyyliin  kun jouluisessa tip tap-tanssissa. Olemmekin nimenneet liikkeen Masan tanssiliikkeeksi. Joka kerralla kun nykyään kuulemme kappaleen tulee Matin tanssi mieleen ja se hymyilyttää aina.