Santiago de Compostela nro 10

”Ei matka tapa, vaan vauhti”

-Tuntematon viisastelija

Sanoisin, että kyllä matkakin tappaa riittävänä annoksena.

Olen matkustellut kohtuullisen paljon. Parhaita matkoja ovat olleet vaellusmatkat Keski- ja Etelä-Eurooppaan ystäväni T:n kanssa ja niiden kruununa kaksi Santiago de Compostelan vaellusta. Ensin Pohjois-Espanjasta (muistaakseni hiukan alle 200 km) ja sitten Portosta Portugalista (vähän yli 250 km) Santiagoon.

Suosittelen tätä kokemusta lämpimästi. Me saimme aikoinaan vinkin ystävältämme R:ltä. Mutta menkää ihmeessä mieluummin yksin, kuin riitaisan kaverin kanssa. Siellä ollaan koko ajan yhdessä ja vastoinkäymisiä tulee. Pinna kiristyy, kun tulee rakkoja, hiertymiä ja rasitusvammoja. Kuumuus kiusaa, ylämäet ovat pitkiä, eivätkä alamäet juurikaan tuo helpotusta. Joskus tuntuu, ettei majapaikkaan päästä ollenkaan. Joskus se on jo täysi, ei muuta kuin eteenpäin.

Meille ei tullut kertaakaan erimielisyyttä. En voi siitä ottaa kummoista ansiota. Voin kuitenkin kuvitella, minkälaista olisi riidellä tiellä ja matkalla.

Sain vaellusdiplomiini nimen Matteus. Ystäväni oli hiukan näreissään, kun hänen suomalaiselle nimelleen ei löytynyt apostolista vastinetta.

Baareja ja majoitustiloja löytyy sopivin välein. Aika aikaisessa vaiheessa päätimme, että haluamme nukkua lakanoiden välissä ja haluamme myös sisävessan (tosin ei aina vain meidän). Kustannustaso on hyvin maltillinen.

Antoisia keskusteluja, mahtavia ja vaihtelevia maisemia, kokemuksia parhaasta päästä! Monia muistoja. Joukko seitsenkymppisiä amerikkalaisrouvia, jotka innostuivat rohkeista puheistani. Kaksi australialaistyttöä, jotka kannustivat minua, kun rakkojen vuoksi laahustin kuin raajarikko. Italialaismunkki, joka antoi kuvata itseään vasta, kun olin lukenut hänelle Herran siunauksen suomeksi. Ja niin paljon muuta.

Eräänä päivänä otin yli 53000 askelta. Se totisesti tuntui seuraavana päivänä.

Olisin vielä halunnut sinne, olivat mahtavia reissuja. Menkää ja nauttikaa, te jotka voitte!

Kun nyt pitkiin vaelluksiin päästiin, osallistuin aikanaan 90 kilometrin mittaiseen Vaasa-hiihtoon. Hidasta oli, ensimmäiseen kolmeen kilometriin meni ruuhkan ja ison ylämäen vuoksi tunti. Suksia voideltiin useaan kertaan. Vajaan 50 kilometrin kohdalla kännykkä piippasi, olin ladun vierellä vesisateessa luonnollisilla tarpeillani.  Jäljellä vain 40 kilometriä, iltapäivä oli jo pitkällä. Viesti oli pomoltani J:ltä (seuraa tätä blogia): ”Matti, katsoin televisiosta Vaasa-hiihdon maaliintuloa. Etkö olekaan mukana”. Ystävyys oli koetuksella, mutta säilyi.

Olen ollut aika väsynyt ja huonovointinen. Uskon ja toivon, että nyt alkaa helpottaa.

 

Päivän Puujalan tilalla muistelus:

Sain sovittua 90-luvun puolivälissä erääseen menestyvään ja kansainvälistyneeseen yhtiöön tapaamisen tarkoituksena päästä tekemään tarjous vakuutuksista. Tapasimme itse omistaja-teollisuusneuvoksen. Mukana oli ystäväni ja työtoverini C (ilmeisesti seuraa tätä blogia) kansainvälisen vakuuttamisen asiantuntijana.

Alkuverryttelyn jälkeen herra omistaja otti puheenvuoron nauliten katseensa minuun: ”Kun perustin tämän yhtiön vuonna 1969, tuli teiltä tänne ylimielinen mies, joka ilmoitti, että te ette vakuuta mitään pikkuyhtiöitä. Olitteko te se mies? Olitteko te se mies?!"

Jätin kertomatta, että olin silloin 10-vuotias kansakoululainen. Sen sijaan sanoin, että olisi arvokasta, jos meillä olisi joku, joka jo etukäteen osaisi sanoa, mistä yhtiöistä tulee vuosien saatossa menestyviä ja maineikkaita. Hän lientyi sanoistani niin, että pääsimme tekemään tarjouksen.

Kotimatkalla C alkoi arvuuttelemaan, keneksi teollisuusneuvos oli minua luullut. Hän päätyi L:ään, joka oli organisaatiomme kummallisin osanen, outo tarkoituksettomia asioita melskaava punakka herra. Käytöskään ei ollut mitenkään hiottua. Minua ainakin 30 vuotta vanhempi. Mies mm. joutui elämään saamillaan päivärahoilla, sillä palkka meni vaimon tilille.

Nauroin kyllä, mutta väkinäisesti. Taas, ystävyys oli koetuksella, mutta säilyi.