Viro teemaa ja siitä, onko jotakin kesken. Nro 5

"Elämä on meri, 

meri kauhistaa,

kun se vaahtopäinä

kiehuu, raivoaa.

Mistä turvan löytää

mieli levoton?

Kuka auttaa voisi,

yö kun synkkä on?" Georg Kiviste 1934

Siinäpä kysymys, jota on kysellyt virolainen virsirunoilija 30-luvulla, jo ennen neukkujen hirmuhallintoa. Ja ajankohtainen se on nytkin, tuota sopii kyllä miettiä.

Olen kolmena vuonna osallistunut Tartossa kielikurssille ja olisi mieluusti mennyt nytkin. On kuitenkin epävarmaa, järjestetäänkö se. Ja en kuitenkaan, ajankohdan sattuessa päällekkäin hoidon kanssa, voisi osallistua. Ajatuksissa on syksyn kurssit Viro-keskuksessa Sörnäisissä. Saa nähdä.

Tästä johdun tilanteessani kysymään, onko jotakin jäämässä kesken elämässä? Jos pieni omakehu sallitaan, en usko Suomessa olevan montaa asianajajaa, joka osaa paremmin vakuutusriidat kuin minä. Ja päälle vielä briljantti äly. On niitä muitakin kyllä, tunnenkin. Mutta olisi minullakin käyttöä. Ja sitten vaikkapa kaikki eläkeajan suunnitelmat vaimon kanssa. Tulevien lastenlasten kasvamisen seuraaminen ym. Olisihan tätä sarkaa ollut kynnettäväksi.

Mitä oikestaan tarkoittaa, että joku asia jää kesken? Valmiiksihan se tuli, kun tekijä kuoli. Ainakin se perskohtainen elämä.

Minusta kysymys on näkökulmasta. Ollako tyytymätön siihen, että joutuu jättämään elämän "kesken" vai tyytyväinen siihen, että paljon on eletty, saavutettu ja nähty. Minä valitsen jälkimmäisen, eihän kukaan ollut luvannut minulle tätäkään elämää. Eikä se ole ollut mitään "tätäkään", vaan antoisaa ja rikasta kaikkineen. Kiitollisuus hyvästä, huonostakin olkoon päällimmäisenä.

Toinen asia on se, että kuka muistaa 30-40 vuoden päästä, mitä Matti touhusi? Harva, jos kukaan. Kyllä me tämän elämän elämme itsellemme, emmekä muille. Oikeastaan elämme sen oman päämme sisällä. Ja kun se on eletty, on se siinä. Tietysti toivon ja uskon, että läheiset ja ystävät muistavat Mattia. Kyllä he muistavat, enhän ole ollut eläjä tavallisimmasta päästä. Kiusaantuminen ja riemu vuorottelevat sisimmässäni tuosta oivalluksesta.

Ei maailma ole suurnaisten ja -miesten lähdöstä mullistunut. Kaikki virtaa edelleen ja hyvä että virtaa. Eivät nämä nykyiset päättäjät ole juurikaan löytäneet ongelmiin ratkaisuja, toivottavasti myöhemmät ovat pätevämpiä.

Täällä on niin suuri porukka jo pallon pinnalla, että on aivan oikein kunkin vuorollaan tehdä tilaa seuraaville.

Päivän puujalka:

Tietyömaalla tapahtui varotoimista huolimatta onnettomuus ja Pekka kuoli siinä. Työnjohtaja kysyi Kallelta, voisiko Kalle mennä kertomaan Pekan vaimolle tapahtuneesta, kun Pekka ja Kalle olivat ystävykset ja Kalle tunsi rouvankin. Kalle teki työtä käskettyä, meni ja kertoi. Pekan vaimo tyrskähti itkuun ja kysyi Kallelta: "Mahtoiko se meidän Pekka päästä taivaaseen, kun niin paljon ryyppäsi ja kiroili?".

Kalle: "Siihen en osaa sanoa, mutta sinne päin se kumminkin lähti".