Hoito on kaikkea muuta kuin ilmaista, mutta mihin sitä rahansa tässä tilanteessa laittaisi? Kun en pääse matkustamaan Kapkaupunkiin, jonne kovasti kerran vielä haluaisin. Tuolla kustannuksella siellä tosin voisi käydä muutamankin kerran.
Lääkärit eivät halua ennustella, mutta eihän hoitoa annettaisi, jos ei hyötyä uskottaisi koituvan. Ymmärrän, ettei varmuutta ole.
Tästä johdun ihmettelemään, miten kertakaikkisen poisleikkaavasti minut hylättiin kesäkuun lopussa HUSin syöpäklinikalla. Fyysisesti aika hyväkuntoinen kuusikymppinen siirrettiin palliatiiviseen hoitoon heti, kun etäpesäkkeet eivät enää reagoineet ensimmäiseen kolmen hoidon satsiin. Irinotekaani-sytostaattia ei pyynnöstäni huolimatta suostuttu kokeilemaan, sädehoidosta puhumattakaan. Netissä on kyllä kirjoituksia, joiden mukaan näitä annetaan haimasyöpäpotilaille julkisella puolella. Se ei kohdallani toteutunut.
Olen törmännyt tässä joihinkin vanhoihin ja joihinkin hyvin huonokuntoisiin potilaisiin, joita edelleen julkisella puolella hoidetaan, vaikka ilmeinen kuolema kolkuttaa nurkan takana.
Voiko olla niin, että asiaan vaikutti vastaanotoilla kertomani? Olin avoimesti sanonut, että käyn myös yksityissairaalassa ja sairauteni on siellä seurannassa. Että pannanpa tuo äijä sitten sinne, jos kerran on varaa käydä siellä.
Liisa vei asiani ylilääkärillekin. Vastaus oli määrätietoinen ei.
En ole myöskään saanut lupausta Terhokotiin pääsemisestä. Kuluneen viikon lehtijutut paikan vajaakäytöstä ja yt-menettelystä siellä taustoittavat luontevasti asiaa.
On tää niin tätä.
En haluaisi kuolla. Kuolema tuntuu oudolta ja ikävältä kokemukselta etukäteen ajateltuna, vaikken koekaan tuntevani pelkoa. Haluaisin nähdä lapsenlapsen (lastenlasten) kasvavan ja omien lasten muuttuvan keski-ikäisiksi. Suunnitella vaimoni kanssa yhteistä eläkeaikaa ja vielä kokeakin sen. Olen sanonut, että tähänastinen elämä riittää. Riittää riittää, mutta sopihan sitä ihmisen toivoa, siitäkin meidät on ihmisiksi rakennettu.
Päivän puujalka:
Vanhahko hieno rouva tuli lääkärin vastaanotolle. ”Minulla on ikävä vaiva, vatsani ei toimi ja minun on pakko piereskellä tuon tuostakin. Onni onnettomuudessa, jostakin syystä pierut eivät lainkaan haise, eikä niistä kuulu ääntäkään. Voin siis piereskellä vapaasti kaikkialla. Mutta on tämä silti kovin kiusallista, on tästä päästävä eroon".
Lääkäri sanoi kirjoittavansa pillerireseptin ja pyysi rouvaa palaamaan vastaanotolle viikon kuluttua.
Rouva tule kiukkuisena. ”Mitä ihmettä te oikein teittekään, nyt pierut ovat alkaneet haista kamalalle”.
”Rouva hyvä, nyt kun olemme saaneet palautettua hajuaistinne, on meidän syytä keskittyä kuuloonne", vastasi lääkäri.
En toki ole lääkäri, mutta valitettavasti oletan että näet asian oikein. Luulen, että hoitamattomuus johtuu a) syövän ennusteesta b) siitä, että olet kertonut käyttäväsi myös yksityisen puolen palveluita.
VastaaPoistaTuntuu, että terveydenhoidossa ihminen on lähtökohtaisesti kuluerä, ei muuta.
Itse törmäsin aikoinaan huostaanotettujen lasten kanssa siihen, että jos heillä on jo laitospaikka jossakin, ei paikkaa esim. psykiatrisesta osastohoidosta heltiä.
Niinpä Janne.
VastaaPoistaTerveydenhuollossamme priorisoidaan sekä inhimillisin/lääketieteellisin että valitettavasti myös taloudellisin perustein. Tapauksessasi lienee jälkimmäisellä suurempi painoarvo eli olet oikeassa ja vastaanotolla kertomasi on vaikuttanut hoidon torppaamiseen. Mutta hyvä, että saat sädehoitoa, siitä ei tule tosiaan tule samanlaisia ikäviä sivuvaikutuksia kuten sytostaateista. Tsemppiä!👍
VastaaPoista