Hiukset palaavat, parta rehottaa, mies rappeutuu, nro25

 

   Älä koskaan sano:

   ”Tämä on iäti minun.”

   Elon maljasta juovu,

   taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.

   On maailman rikkaus sinun,

   kun mitään et omakses ano.

Elä pelotta varassa yhden kortin:

Näet aina avoinna kuoleman portin.                     Kaarlo Sarkia

 

Tässä blogissa on ollut yli 70.000 käyntiä tähän asti elokuun jälkeen, silloin sen aloitin. Vähimmillään lukukertoja yhtä kirjoitusta kohti on ollut jonkun verran yli 600, enimmillään yli 3.500. Hämmentävää, aiheuttaa nöyrän mielen.

Tuskinpa hautapaadellani Malmilla (mitään mausoleumia tässä nyt ei uskalla kaavaillakaan, Helsingin keskustan parhaat paikat taitaa sitä paitsi olla kaavoitettu muuhun käyttöön) tulee aikanaan mitään tuohon verrattavaa ihmisvirtaa näkymään. Muistakaa sairaita heidän eläessään, niinhän pitääkin olla.

Hautakiveen voisi kaivertaa: ”Tämä mies yritti elää säällisen elämän, ei aina oikein osannut. Lähti armon kerjääjänä, muuta vaihtoehtoa ei jäänyt”.

 

Seisoin äskettäin liikennevaloissa poikkeuksellisen pitkään. Ehdin siinä syventyä ajattelun jaloon toimeen. Kuinkahan kauan olen viettänyt elämästäni liikennevaloissa? Niissä joutuu kärsimätön luonne viettämään ihan saman ajan kuin kärsivällinenkin. Vaikka, tunnustan sen nyt, nuorena ajoin usein punaisia päin, saaden vain kerran sakot. Mitähän aikanaan tein siten säästyneellä ajalla? Pilkkasin kai hitaampia hitaammiksi.

Siitähän on kai tehty tilastoakin, mihin kaikkeen ihminen ja kuinka paljon aikaa elämänsä aikana käyttää. Keskiarvoja ne ovat tietysti. Sitä kuvittelisi, että kun tietää kuoleman olevan aika lähellä, pitäisi koko ajan puuhata jotakin tähdellistä. Ettei haluaisi nukkua paljonkaan, vaan lukea, kuunnella musiikkia, seurustella läheisten kanssa ym. Minulla (vaikka tuosta kaikesta pidänkin) tilanne ei ole niin. Nukkuminen on sittenkin eräs parhaista tavoista viettää tätä finaalista laatuaikaa. Ei tosin liiallisena, viime viikon lauantaina taisin olla hereillä kolme-neljä tuntia kaikkiaan. Se nukkuminen oli liikaa, olisi pitänyt vaan pakottaa itsensä liikkeelle.

Sitten mietin sitä, onko kärsimätön luonne, kuten minä, saanut elämästään jotenkin enemmän irti kuin rauhallisempi kanssaeläjä? Että kun kyllästyy äkkiä lähes kaikkeen ja ryntää heti uuden pariin, kokee elämässään enemmän. Tiedä en tuotakaan.

Sen tiedän, että olen saanut monet kokoukset päättymään silloin kun aika on ollut, eli kun olen sanottavani sanonut (sabotoituani muiden puheenvuoroja välikommenteilla ja muulla turhalla). Palaveri tulee lopettaa, kun vitsit on kerrottu. Joidenkin mielestä silloin, kun asiat on käyty läpi. Hupsua ja aikaa vievää.

Mutta jää epäilys, saako ihminen kaikesta enemmän irti, jos malttaa pysähtyä rauhassa kaiken äärelle? Laatu vai määrä? Lähtee liikennevaloistakin liikkeelle vasta sitten, kun takana on jo hyvän aikaa tööttäilty. Pysähtyy vaikuttavan taideteoksen äärelle niin pitkään, että jäsenet puutuvat. Leikkii koiran kanssa niin kauan, että koira kiusaantuu. Ja niin edelleen.

Luulen, ettei kärsivällinen ihminen edes tiedä, millaista tuskaa kärsimättömälle aiheuttaa kärsivällisyyteen pakottautuminen. Minä tiedän, mutta voin vain aavistella, kuinka paljon asia ärsyttää toisinpäin.

 

Kuntoni on nyt selvästi parempi kuin parina edeltävänä viikkona. Ehkäpä sopivampi lääkitys on löytymässä. Luin netistä, että vain joka kymmenes haimasyöpäpotilas on elossa vuoden kuluttua diagnoosista, jos leikkausta ei voida tehdä. Minulla on nyt kasassa 13 kuukautta. Pieni sivuosuma tässä kokonaissurkeudessa.

Hiukset ovat tulossa takaisin.

 

Puujalan tilalle

Kerroin ystävälleni A:lle, että joudun viemään laboratorioon ulostenäytteen haiman elastaanituotannon tutkimiseksi. Hän palkitsi minut vastineeksi seuraavalla, tositapahtumaksi väittämällään kertomuksella.

Ystävänsä työskenteli aikoinaan ravintola-alalla Espanjassa, mutta palasi sitten Suomeen. Valitettavasti hän toi mukanaan myös salmonellan. Ei ollut asiaa töihin, vaan seurasi viikoittainen ulostenäytteen seuranta, kunnes näyte olisi puhdas. Niitä otettiin aika monta, ja puhtaan jälkeenkin piti kai antaa ainakin vielä yksi puhdas näyte. Kun hän siis oli olettamansa mukaan viemässä viimeistä näytettä terveyskeskuksen laboratorioon, oli hän jo aika kyllästynyt koko touhuun. Hän otti huonoimman, rispaantuneen käsilaukkunsa mukaan ja laittoi sinne ainoastaan ulostepurkin, ei muuta. Tarkoitus oli heittää hyvin palvellut laukku roskiin näytteen jättämisen jälkeen.

Hakaniemen torilla tuli joku laitapuolen kulkija takaapäin juosten ja nappasi laukun itselleen. Mahtoi olla riemuissaan saalista tutkiessaan.

En puhu paskaa, mutta paskasta on puhe.