”Kuule Isä Taivaan, pyyntö tää:
Auta ettei kukaan yksin jää
Katso, Isä, lasta kärsivää
Siunaa koko maailmaa
Siunaa koko maailmaa” Jaakko Löytty
Tähän tuttuun lasten virteen on Jaakko Löytty tehnyt suomenkieliset sanat. Sävellys on eteläafrikkalaisen Enoch Sontongan, ollen sävel nyt tuon maan kansallishymninäkin.
Lapsenlapseni kastettiin viime lauantaina, hän on nimeltään Linus Matti Olavi. Juhlan keskellä otin itkuisessa puheessani esiin sen surullisen asian, että maailmassa on paljon laiminlyötyjä ja nälkäisiä lapsia ilman rakkautta ja hoitoa. Kunpa he saisivat osakseen edes pienen osan siitä huolenpidosta, joka Linukseen kohdistuu. Maailma olisi silloin niin paljon parempi paikka. Lauloimme tuon yllä olevan virren kokonaan kastetilaisuudessa.
Ennen kaikkea juhla oli kuitenkin Linuksen ja nuoren perheen juhla. Kaikkia maailman murheita ei kukaan voi ottaa kantaakseen. On iloittava silloin kun on ilon hetki.
Olin jo aikaisemmin kirjoittanut, että ehkä saan nähdä tämänkin asian. Sain kyllä, vaari oli paikalla, olen siitä kiitollinen. Odotan joulun aikaa, yhteistä juhlaa Linuksen kanssa. Sairaan miehen odotettuja ja mieluisia välietappeja matkalla maaliin.
Toiseen teemaan. Monille on varmaan tuttu seuraavassa kuvaamani ilmiö. Aivan yhtäkkiä voi vuosien, jopa vuosikymmenien takaa tulla mieleen joku häpeällinen tai kiusallinen tilanne, jossa itse on puhunut tai käyttäytynyt hylättävästi/hölmösti/naurettavasti. Muisto tulee mieleen aivan yllättäen ja käy kuin sävähdys koko kropan läpi. Toipuminen kestää jokusen minuutin. Ja usein ne ovat samoja mitättömiä asioita, jotka tulevat näin ihan yllättäen mieleen uudestaan ja uudestaan. Muut osapuolet ovat jo ehkä vuosikymmeniä sitten kokonaan unohtaneet merkityksettömän tapahtuman. Jos menisi jollekin mukana olleelle asiaa muistelemaan, saisi varmaan lopullisesti hullun maineen.
Mistähän tällainenkin ilmiö johtuu? Luulen yhden syyn olevan siinä, että olemme oman elämämme keskipisteitä, emmekä lopulta osaa asettaa itseämme omalle mitättömälle paikallemme ihmissuhdeverkostomme (mikä sana!) kokonaisuudessa. No, omilla silmillämme tätä palloa ja muita ihmisiä tutkimme, se on luonnonlaki.
Tästä asiasta on joku kuulemma kirjoittanutkin, ei tosin ole minun silmiini sattunut. Olen ottanut asian puheeksi useammankin kanssa. Monet ovat tunnistaneet ilmiön, eivät tosin kaikki. Minusta olisi hyvä päästä moisesta eroon.
Sairausrintamalla viisarit näyttävät kyllä edelleen alaspäin. Väsymys ja pahoinvointi lisääntyvät hiljalleen. Apua en kuitenkaan päivittäisiin toimiini vielä tarvitse. Mutta esimerkiksi autoa ajan vain, jos ei toista ajajaa ole käsillä. Joka siis asettaisi kätensä ratille. Jolloin siis minun käsilläni olisi muuta tehtävää kuin olla ratilla. Aina ei kyllä jaksa edes nettiä selailla. Jos silloin liittäisi kädet rukoukseen? Tilanteessani se voi olla paljon hyödyllisempää. Ehkäpä muidenkin. Vieläkö ehtisin perustaa kansanliikkeen ”Hylkää netti, rukoile!”
Kaaduin äsken pelästyttävästi, kun epähuomiossa lähdin villasukissa alakertaan. Paksut liukkaat sukat, tunnottomat jalkapohjani ja maalatut betoniportaat olivat kohtalokas yhdistelmä. Porras sattui makeasti toiseen pakaraan. Saa nähdä, selviänkö säikähdyksellä.
Puujalan tilalle muisto toimistolta
Eräänä aamuna tulin töihin ja tutkin saapunutta postia. Joukossa oli yksi 10 euron suuruinen lasku. Eteisessä kyselin kuuluvalla äänelläni muilta toimistossa jo olevilta, mikä ihme se oikein oli. Eivät tienneet. Samalla soi ovikello. Mennessäni sitä avaamaan totesin muille: ”Eipä tuolla ole väliä, rahaa on!”. En siihen hätään muistanut, että ovesta kuului kaikki läpi porraskäytävään.
Oven takana oli vanhempi rouva, joka tarjosi minulle kirjettä. ”Tässä on erään kuolinpesän asiakirjoja asianajaja Markku H:lle”. Otin kiittäen paperit vastaan. Hänen ilmeensä oli kuitenkin erikoisen oloinen, eikä hän lähtenyt sijoiltaan. En siis sulkenut ovea. Pian hän avasi sanaisen arkkunsa. ”On se hyvä, että teillä on rahaa!”. Häkellyin hiukan, mutta totesin kysymyksen olevan kympistä, sen verran aina löytyy. ”Jaha” sanoi hän ja lähti.
Ikinä hän ei palannut, kertoi Markku. Jaon pesässä loppuun hoiti joku muu taho. Sellainen, joka ei rahoillaan leveillyt, arvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti