Auttaako rukous, pidentääkö elämää, nro 33

 

Kuvassa talo, jossa asuin vuodet 1966-1980

 

”Herramme kirkasta meille

kasvos laupiaat,

niin että armosi alla

toivoa rohkaisemalla

kukkivat roudan maat.

Vaivoissa näytä meille

kasvosi laupiaat.”

-          Uuno Kailas, tämä säkeistö on Niilo Rauhalan uudistama. Sävel on Taneli Kuusiston.

 

Itsenäisyyspäivänä tuli kuunneltua aihepiiriin liittyen isänmaallisia lauluja ja virsiä. Tämä yllä oleva on minusta aina vaan ylitse muiden, etenkin tämä toinen säkeistö. ”Suomalainen rukous”, jäljempänä kirjoittamaanikin liittyen.

Olen tässä kohta elänyt vuoden päivät pitempään kuin lääkäreiden ensiarvioista saatoin päätellä, samoin omista tuntemuksistani. En ole tästä lainkaan pahoillani, kuten arvata saatatte. Kaikkein huonoimmat päivät ovat jotenkin painuneet taka-alalle. Arvioisin nyt, että kahdeksasosa diagnoosin jälkeisestä ajasta on ollut aivan elämisen arvoista. Voi olla, että luku näin jälkikäteen on hiukan liian korkea, mutta olkoon.

Minulla on paljon uskovia ystäviä, jotka ovat eri tavoin viestineet rukoilevansa puolestani sairastuttuani. Oletan näiden rukousten sisältäneen muun ohessa ajatuksen siitä, että saisin vielä elää mahdollisimman pitkään mahdollisimman laadukasta elämää.

Sikäli kuin itse olen rukoillut, en mielestäni ole sitä niinkään tehnyt sairauttani koskien ainakaan suoranaisesti. Siis että voisi käydä jotenkin paremmin kuin näyttää/näytti olevan käymässä. Olen aikamoisen puhdas fatalisti sairausasiassani, kuitenkin ilman mitään tietoista valintaa. Ajattelen jotenkin niin, ettei minulla ole syytä tai oikeutta toivoa itselleni erityiskohtelua. Uskooko fatalisti, että rukous parantaisi tilannetta? Vaikka olisi uskova fatalisti. 

Asia on tietysti toinen, kun muut puolestani minulle parempaa toivovat. Eiväthän he itselleen mitään pyydä.

Onko näillä rukouksilla ja muistamisilla sekä elinaikani ilmeisellä pidentymisellä suoranaista yhteyttä? Mielelläni ajattelisin niin, että on. Mutta kyllä tässä taas ollaan hyvin syvällisen asian äärellä. Taaskaan ei voi tietää.

Järki sanoo ei, tunne sanoo kyllä. Se kuitenkin on aivan varma, että yleinen oloni kohentuu selvästi noita viestejä lukiessa. Jo se on arvokas asia, sillä ei näitä ilon aiheita tässä ole liiemmin ollut.

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että pidän ihmisen sisälmyksissä työtään tekevää syöpää aika itsenäisenä toimijana, siihen nyt tutustuttuani. Sillä on oma missionsa, sitä se toteuttaa kykyjensä mukaan. Hitaasti tai nopeasti, kivuttomana tai kivuliaana, sopiviksi katsomiinsa elimiin majoittuen. Onpa pirullinen homma isännän/emännän kannalta katsottuna tuolla veijarilla. 

Eihän tämä tähän mitenkään kuulu, mutta olen kuullut sanottavan, ettei lapsi voi tehdä mitään niin kauheaa, että se kokonaan sammuttaisi vanhemman rakkauden lapseensa.

Mene tiedä, ei tuo syöpä ainakaan minun lapseni ole, vaan itsensä sielunvihollisen Perkeleen.

Joka tapauksessa olen kovin kiitollinen kaikista viesteistä, ovat ne sitten olleet rukousilmoituksia, myötäelämisen ja myötätunnon osoituksia, linkkejä johonkin musiikkiesitykseen, josta lähettäjä on uskonut minun ilahtuvan. Mitä vain ovat olleetkin.

Kaikki ovat olleet minun puolellani, eikä kukaan ole ollut minua vastaan.

Selkäkipuni on saatu opiaateilla aika hyvin kuriin, ainakin toistaiseksi. Kovimmillaan tuollainen kipu on aika lamauttavaa ja estää lähes kaiken järkevän toiminnan. Kirjoitan tämän syvästi tietoisena siitä, että miljoonat ihmiset ovat kokeneet elämässään paljon kovempaa kipua kuin minä (ainakaan vielä).

TT-kuvaus on oli tänään aamulla, tuloksia etäpesäkkeistä ja niiden mahdollisesta hoidosta pitäisi saada jo huomenna.

Uutena ongelmana ovat hiljalleen lisääntyvät nielemisvaikeudet. En halua edes ajatella, mitä se voi pahimmillaan merkitä.

 

Päivän puujalka

Talon emäntä ja isäntä olivat huolissaan siitä, että renkipoika Aatu tunsi kovasti vetoa heidän tyttäreensä Maijaan, joka kyllä olikin kaunis ja luonteeltaan virheetön. Mutta että renki rohkenee tytärtä tavoitella!

Eräänä talvi-iltana he kävelivät pihapolkua saunalle päin. Isäntä sanoi yhtäkkiä kiukkuisena: ”Katso, miten julkea Aatu on, on piirtänyt pissallaan tuohon hankeen Maijan nimen ja laittanut sydämen perään!”.

Emäntä: ”Niin, mutta se on kylläkin meidän Maijan käsialalla kirjoitettu!”

---