Joulu tulee sittenkin, nro 32

”Kerran loppuun satu joulun saa

Suru säveliä sumentaapi

Kerran silmän täyttää kyyneleet

Virtaa vuolahina tuskan veet

Siks oi tähtisilmät loistakaatte”              

     Elsa Koposen joululaulu

 

Joulua tässä nyt odotellaan, onhan se vuoden suurin juhla. Olen jo kuunnellut jouluradiota, myönnän.  Siellä onkin hieno ja monipuolinen tarjonta.

Mietin tässä taas, että joulun viettoon yhtyvät lähes kaikki, monet uskonnottomat ja ateistitkin, vaikkei järkevää ja loogista syytä moiseen touhuun oikein olekaan. Mielestäni. Joulu on todellinen hittituote, ja miksi ei olisi. Logiikkaa ei ole kyllä siinäkään, että joulua halutaan viettää, mutta ”Enkeli taivaan” halutaan kieltää koulun joulujuhlasta, vai onko se nykyään kuusijuhla? Juhlikoot ei-kristityt sitten puolestani tunteella eikä järjellä, niin kai kristitytkin tekevät. En sitä keneltäkään halua kieltää. Itselleni joulu ilman kertomusta Jeesuksen syntymästä ei olisi joulu. ”Minulle yksi joulu ilman Jeesusta, kiitos”. Ei käy tänne.

Lapsille kertyy muistoja, jotka kantavat läpi elämän.  Kyllä joulun sanomassa on jotakin sellaista, joka koskettaa vieläkin aivan sydänjuuria myöten. Ja varsinkin lapsuuden jouluissa oli jotakin aivan maagista.

Mitään maagista ei ollut siinä, että koulun joulujuhlassa Tiernapojissa minulle lankesi kuin lankesikin Murjaanien kuninkaan osa. Sitä myöten musta kuminaamari laitettiin kyselemättä pienen pojan päähän. Hiki vaan virtasi kaulalla, kun hoilasin ”Hoo, jos minä olen musta…”.

Itselleni tuon surumielisen alussa olevan joululaulun sanat osuvat nyt suoraan ytimeen. Odotusta, viimeisen joulun odotusta on nyt elämäni. Se on sellainen sekoitus haikeutta ja kiitollisuutta, etten osaa asiaa edes oikein kuvata. Ja millaisella joukolla joulua nyt saadaankaan viettää? Toivon läheiset lähelleni. Ja sitten sekin on muisto vain, kun joulu on ohi.

Olen ollut heikossa kunnossa, mutta nyt on kunto hiukan parantunut. Mutta läheskään joka päivä en ole jaksanut edes korttelia lähteä kiertämään koirien kanssa. Suihkuun/saunaan menonkin suhteen pitää etukäteen arpoa, jaksaako. Mutta onhan sitä kuitenkin jaksettava itsensä pestä. Paljon auttaa se, että meille rakennettiin alakerran portaisiin kaiteet. Elämä on syömistä, lääkkeitä, vessaa, nukkumista ja pesua huonona päivänä. Muu sitten kunnon mukaan. Parempana päivänä hiukan liikuntaa, työhommia ja blogia.

Lihakset ovat täysin kaikonneet, käsivarret ovat kuin yli 80-vuotiaalla naisella, joka ei ole salilla käynyt. Aiemmin itsekin (ainakin itse) ihailemani lihaksikkaat jalkani ovat nyt aikamoiset rimppakintut. Vielä ne minua hiukan kuljettavat.

Pahoinvointi on kyllä saatu lähes kokonaan poistettua, mutta väsymys on lisääntynyt. On aika turhauttavaa heräillä kunnolla vasta puolenpäivän aikaan, mutta sitä tämä nyt on. Minulla on niin kipeä selkä toisen lapaluun alta/takaa, että joudun syömään kipulääkkeitä lähes joka päivä. Epäilen, että kyseessä on luustoon (rintarankaan) tullut etäpesäke. Luuston etäpesäkkeet ovat kuulemma hyvin kivuliaita, ja voivat pahimmillaan aiheuttaa murtumia. Asia selvinnee tomografiakuvassa, pyrin kaiketi lähiaikoina sellaiseen. Olen ymmärtänyt, että tällaiseen vaivaan on saatavissa vielä mahdollisesti sädehoitoa.

Tuosta joulunviettoasiasta tuli mieleeni toinen asia. Olen ymmärtänyt (voin olla väärässä), että jotkut papit siunaavat omaisten toiveen mukaan sellaisiakin vainajia, jotka olivat kirkkoon kuulumattomia tai siitä eronneita tunnustuksellisia ateisteja. Minusta tämä on väärin, jos kerran vainajan kanta asiaan on ollut selvä ja horjumaton. Hänen vakaumustaan ei tulisi loukata omaisten mielenrauhan vuoksi.  Eihän siinä eläviä siunata, vaan kuollutta. Jos vainajan kanta on jäänyt epäselväksi, niin käyhän se sitten. Varmuuden vuoksi.

 

Päivän puujalka

Amerikkalainen, venäläinen ja suomalainen kenraali alkoivat rehennellä sotavoimillaan. Amerikkalainen sanoi heillä olevan niin paljon lentokoneita, ettei niiden lomasta voi taivaan sineä nähdä. Venäläinen sanoi heidän laivojensa täyttävän tarvittaessa koko Itämeren niin, ettei vettä näy ollenkaan.

Suomalainen sanoi armeijansa palveluksessa olevan ihmeellisen ylivääpelin. Kun hän seisoo keskellä Mikkelin toria, yltää hänen vehkeensä maahan saakka.

Kenraalit katselivat toisiaan ja huomasivat, että nyt tuli hiukan liioitelluksi. Amerikkalainen palautteli, että saattaa se taivas hiukan sittenkin pilkistää. Venäläinen oli samoilla linjoilla: ”Voi sitä vettäkin sieltä täältä näkyä laivojen välissä”.

Suomalainen kenraali siihen: ”Hiukan liioittelin minäkin, ei se meidän mies ole ylivääpeli, vaan vääpeli. Eikä hän yleensä seiso ihan keskellä toria!”